Uusi aika titaanille (1)

Metallien joukossa titaanin lujuus ja keveys, korroosionkestävyys ja kyky kestää äärimmäisiä lämpötiloja ovat pitkään erottaneet sen arvosta erityisesti paino- ja ympäristöherkissä sovelluksissa. Kun sitä kuvattiin ensimmäisen kerran 1700-luvun lopulla, toinen löytäjä nimesi metallin titaaneille - antiikin kreikkalaisessa mytologiassa maasta ja taivaasta syntyneille jumalille.

Aika on vain kiillottanut titaanin kiiltoa. "Olen materiaalitieteilijä, joten ihmiset kysyvät minulta joskus: "Mikä on suosikkielementtisi?", sanoo Andrew Minor, materiaalitieteen ja tekniikan professori. Hän sanoo rakennuksille, lentokoneille, ohjuksille, avaruusaluksille ja muille: "Jos haluat vahvimman materiaalin pienimmällä painolla, se on titaania. Jos voisimme, tekisimme kaiken titaanista."

Teollisille suunnittelijoille, esimerkiksi vahvojen, kevyiden, erittäin polttoainetehokkaiden autojen, kuorma-autojen ja lentokoneiden tai erittäin korroosionkestävien rahtilaivojen mahdollisuus, titaanin on oltava unelmien asia.

Ongelma? "Se on liian kallista", Minor sanoo teollisuuslaatuisesta titaanista tai titaaniseoksista, jotka voisivat muuten korvata teräksen, kun vain vahvimmat ja kestävimmät materiaalit riittävät. Titaanin valmistuskustannukset ovat noin kuusi kertaa suuremmat kuin ruostumattoman teräksen. Tämän seurauksena sen käyttö on rajoitettu ilmailun erikoisosiin, korkealuokkaisiin tuotteisiin, kuten koruihin, tai muihin niche-sovelluksiin.

Lisäksi puhtaalla titaanilla on vain kohtalainen lujuus, Minor selittää. Sitä voidaan vahvistaa sellaisilla elementeillä kuin happi, alumiini, molybdeeni, vanadiini ja zirkonium; Tämä tapahtuu kuitenkin usein sitkeyden kustannuksella - metallin kyvyn vetää tai muuttaa muotoaan ilman murtumista.

Nyt, vuosikymmenen tutkimuksen jälkeen, uusi aikakausi titaanille, mukaan lukien huomattavasti laajemmat tekniset sovellukset, saattaa lähestyä Minorin ja hänen Berkeley-kollegoinsa, mukaan lukien Mark Astan, Daryl Chrzanin ja JW Morris Jr.:n, ansiosta, jotka ovat myös laitoksen professoreita. materiaalitieteen ja tekniikan alalta. He ovat tutkineet ja työstäneet titaania monin eri tavoin toivoen laajentavansa sen käytännön käyttöä erilaisiin rakenteellisiin tai teknisiin sovelluksiin.

Sen sijaan kaupallisen titaanin liiallisia kustannuksia ajaa Minor selittää, että monimutkainen Kroll-prosessi, jota käytetään useimmiten titaanitankojen, harkkojen ja muiden metallien valmistukseen, josta voidaan valmistaa käyttökelpoisia osia ja muita tuotteita. Prosessi sisältää kalliiden materiaalien, kuten argonkaasun, käytön, ja se on energiaintensiivinen ja vaatii useita sulatteita erittäin korkeissa lämpötiloissa, erityisesti hapen epäpuhtauksien hallitsemiseksi.

Titaanilla ja hapella on todellakin hämmentävä suhde, jonka Minor, Asta, Chrzan, Morris ja kollegat ovat halunneet ymmärtää paremmin. Tiimi tiesi, että happiepäpuhtautta käytetään usein titaaniseoksissa tehokkaan vahvistavan vaikutuksen hyödyntämiseksi. Titaani, joka on valmistettu vain pienellä lisäyksellä atomihapen määrään, voi johtaa metalliin, jonka lujuus kasvaa moninkertaisesti.

Valitettavasti happi voi myös saada aikaan vielä suuremman laskun metallin taipuisuuteen. Siitä tulee hauras ja se murtuu ja rikkoutuu.

Mutta "happea on kaikkialla", Minor sanoo vaikeudesta liikkua titaanin korkean happiherkkyyden ympärillä. "Se ei ole jokin lähdemateriaalista peräisin oleva epäpuhtaus, jota voit vain välttää."

Hän luonnehtii titaanin happiherkkyyttä äärimmäiseksi. "On todella outoa, kuinka voimakas se on", Minor sanoo. Sillä on metalliin sekä hyviä että huonoja vaikutuksia, kun taas metallien, kuten alumiinin ja teräksen, samanlaisten happimäärien läsnäolo on merkityksetöntä, koska se voidaan käsitellä käsittelyssä paljon helpommin.

Saadakseen lisätietoa tiimi kääntyi korkean suorituskyvyn laskennan puoleen mallintaakseen titaanin muodonmuutosprosessia rasituksen alaisena ja erilaisilla happimäärillä. Asta sanoo, että tietokonemallit ovat "tehokas työkalusarja, jonka avulla voimme tutkia tätä erinomaista haastetta titaanimetallurgiassa".

Tiimin tärkeimmistä löydöistä happiatomien sekoittuminen titaanin kiderakenteessa metallin ollessa rasituksen alaisena tuli avainasemaan taipuisuuden menettämisen ymmärtämisessä. Stressittömässä tilassa happimolekyylit sijaitsevat ilman tapauksia titaaniatomien välisissä luonnollisissa rakoissa. Mutta mekaanisten voimien vaikutuksesta happiatomit voivat sekoittua viereisiin tiloihin, joissa ne tarjoavat vähemmän vastustuskykyä sijoiltaan, jotka leviäessään heikentävät metallia.

"Happi edistää rakenteellista heikkoutta", Minor sanoo. Kun mekaaniset voimat muotoilevat metallia, siirtyneet happiatomit voivat edistää niin sanottua tasomaista liukumista sen sijaan, että ne estäisivät rakenteellisten vikojen leviämisen.

Tasomainen lipsahdus, Asta sanoo, on kuin metallin kiderakenteessa olevien vikojen aaltoilu, jotka rakentuvat päällekkäin ja johtavat lopulta murtumiin, halkeamiin ja hauraaseen metallipalaan.

Ymmärtääkseen, kuinka dislokaatio voi muodostua ja levitä titaanissa, Chrzan ehdottaa visualisointia, joka yrittää siirtää suurta, raskasta mattoa.

"Erittäin iso matto voidaan poimia toisesta päästä ja vetää lattiaa pitkin uuteen asentoon", hän sanoo. Mutta toinen tapa siirtää mattoa on luoda aaltoilu toiseen päähän ja sitten sekoittamalla jalkojasi maton päällä, voit "kävellä" aaltoilua toiseen päähän. Jos mikään ei estä sen liikettä, koko matto on siirtynyt etäisyyden verran, joka on yhtä suuri kuin aaltoilun leveys.

Tällaiset titaanin "aaltoilut" voidaan nähdä elektronimikroskopialla. "Näet, että kaikki dislokaatiot ovat rivissä, riveissä", Minor sanoo. "Ja se on huono sitkeyden kannalta, koska jos ne asettuvat riviin ja vain seuraavat toisiaan, ne eivät sotkeudu [ja siten pysähdy] niin, että metalli ei kovettuisi. Saat jännityskeskittymän, ja sieltä saat halkeama."

(Jatkuu)

Saatat myös pitää

Lähetä kysely